Luotolainen, eli Tikkuri

 Tässähän se, täydellinen villapaita. Tilasin paketin Taito shopista laiskana ihmisenä. Lanka oli ohutta suomen lampaan lankaa ja puikot (sekä virkkuukoukku) 2.5mm. Tämä pitää tuulet ja tuiskut ja vahvistetut reunat hihoissa suojaa kulumiselta ja selän kiila takaa istuvuuden, kuten tavallista pidempi alaresori sekä oudot hihakavennukset. Järkyttävän työläs, mutta ihan ehdoton. Virkkauksen jouduin opettelemaan utubesta...molempikätisenä virkkasin edestakaista :)  Mua kiehtoo erityisesti se tarina, jonka mukaan ennen vanhaan hukkuneet saaristolaismiehet kyettiin tunnistamaan sitten näistä villapaidoista, kun toki jokaisella tulee vähän omannäköinen...

Nyt tilasin jo Korsnäs paitaan langat ja opettelin jo hieman sitä kuvion virkkausta, mutta en ole uskaltanut aloittaa koko projektia, kun tuo ylipäätään virkkaaminen on mulle aivan uusi asia. Koulussa sitä ei opettaja osannut opettaa, kun yritti vasemmalle kädelle opettaa. Neulomisessa sitten päätin heti opetella oikeakätiseksi ja nyt en ole vielä päättänyt, kummalla kädellä alan virkata. Oikea on tietysti kätevämpi, kun kaikki ohjeet tehty oikeakätisille...

Kommentit

Suositut tekstit